Piritta Hagman julkaisi instagramissa kuvan ja tarinan äitien kyynelistä. Kyynelistä, jotka vuodatetaan piilossa. Miksi me koemme syyllisyyttä tunteistamme, vaikka meidän pitäisi oppia kuuntelemaan niitä ja tekemään valintoja sen mukaan? Miksi lapsemme eivät saisi nähdä, että olemme uupuneita, surullisia, vihaisia, pettyneitä? Ne ovat tunteita, jotka koetaan ja joista läpimenemällä ja syyt tunnistamalla voi löytää jotain arvokasta.
Pelko on erikoinen tunne. Hyvin matala. Se tuntuu vatsassa. Ja oikeastaan koko kehossa. Pitkäkestoisena se kylvettää elimistön sterssihormoneilla ja sairastuttaa kroonisesti. Lyhytkestoisesti se auttaa selviämään taistele tai pakene -tilanteesta. Se nostattaa stressihormonit ja adrenaliinia. Kovin moni koiria pelkäävä tämän jo tietääkin. Kun koira lähestyy pelkääjää, adrenaliinin eritys ryöpsähtää käyntiin. Koira haistaa adrenaliinin, ja arvatkaa mitä,
Siitä on nyt puhuttu. Mistä johtuu ennakkoluuloisuus ja pelko? Jopa itseään henkisiksi kutsuvilla ihmisillä? Mikä on, kun yhtäkkiä ei osata katsoa asioita eri näkökulmista? Ei osata ymmärtää toista? Laajentaa perspektiiviä ja asettua toisen asemaan? Itseäni huolestuttaa ja osin kuvottaakin tämä ilmiö. Ylipäänsä, en ole koskaan, en edes lapsena, ymmärtänyt pelon lietsontaa ja levittämistä. Se on
