Pelko on erikoinen tunne. Hyvin matala. Se tuntuu vatsassa. Ja oikeastaan koko kehossa. Pitkäkestoisena se kylvettää elimistön sterssihormoneilla ja sairastuttaa kroonisesti. Lyhytkestoisesti se auttaa selviämään taistele tai pakene -tilanteesta.
Se nostattaa stressihormonit ja adrenaliinia. Kovin moni koiria pelkäävä tämän jo tietääkin. Kun koira lähestyy pelkääjää, adrenaliinin eritys ryöpsähtää käyntiin. Koira haistaa adrenaliinin, ja arvatkaa mitä, se haisee samalle kuin viha! Niinpä koira luulee pelkäävää ihmistä vihamieliseksi ja irvistää/ haukahtaa/ tekee remmissään pienen hyökkäyksen. Huonosti kun käy, taluttaja on täysin valmistautumaton tähän. Koska me ihmiset emme tietenkään haista tuota adrenaliinia. Vai “haistammeko”?
Tulta ei voi sammuttaa tulella. Vanha sanonta. Tuo pelon irroittama adrenaliini saa meidät aggressiivisiksi, vihamielisiksi. Sen jälkeen epäluulo alkaa kohdistua vähän sattumanvaraisesti sinne ja tänne. Stressihormonit heikentävät oman luontaisen immunipuolustuksemme. Ja saadaanpa taas syyttää muita tästäkin.
En voi käsittää, miten koko itsestään selvä kuvio ei voi olla itsestään selvää. Pelon vallassa ihminen historian saatossa on kohdistanut vihansa milloin mihinkin. “Noitiin”, juutalaisiin, maahanmuuttajiin jne…
Lopulta olemme kuin tuo ohitustilanne jalkakäytävällä, yksi pelkää, toinen puolustautuu ja kolmas koittaa olla hihnan päässä. Pelkkiä häviäjiä kaikki. Ilman pelkoa, kaikki olisi ollut hyvin.